Uusimmat kuvat

Yhteystiedot

Verna Bützow
Siuntio
+358 40 8392044
verna.butzow(at)hotmail.com




Jalostusvalinnoista ja sen sellaisesta

Kasvattajana olen vielä melko tuore tapaus, ja toteutuneita pentueita on vasta yhdeksän. Jalostusasioita olen kuitenkin pähkäillyt ja seurannut aktiivisesti jo toistakymmentä vuotta, ja iso kiitos huolellisesta perehdyttämisestä ja ohjaamisesta kuuluu tiibetinmastiffieni Taon ja Sagan kasvattajalle. Myös muilta kokeneilta kasvattajilta olen saanut kullanarvoisia neuvoja jalostukseen ja kasvatukseen liittyen.

img_3267_a_1024x768.jpg

Jokainen kasvattaja on kasvatustyössään vapaa painottamaan tärkeäksi katsomiaan ominaisuuksia, eikä absoluuttista totuutta ole olemassakaan. Suomen Kennelliitto asettaa kuitenkin joitakin hyvin perusteltuja reunaehtoja jälkeläisten rekisteröimiselle, ja lisäksi rotuyhdistyksillä voi olla omat tarkemmat ehtonsa, joiden on täytyttävä jotta kasvattaja saa ilmoittaa pentueensa yhdistyksen listalla.

Esim. Suomen Tiibetinmastiffit Ry vaatii yhdistyksen listalla ilmoitettujen pentueiden polveutumismäärityksen, jota Kennelliitto ei vielä toistaiseksi vaadi. Vaatimus voi äkkiseltään vaikuttaa liioitellulta, mutta tosiasiassa se on varsin järkevä ja perusteltu varotoimenpide. Joitakin vuosia sitten SKL:n rekisteristä poistettiin n. 700 erään pikkukoirarodun edustajaa polveutumisepäselvyyksien vuoksi. Läheskään kaikkien koirien kasvattajat eivät olleet syyllistyneet tietojen vääristämiseen, vaan kaiken takana oli yksi ainut kasvattaja, jonka jalostuskoira esiintyi rekisteristä poistettujen koirien sukutaulussa. Suuri osa koirista pystyttiin palauttamaan rekisteriin polveutumismäärityksen avulla. 

Vaikka edellä kuvatussa fiaskossa ei olekaan tiibetinmastiffeista (tai schipperkeistä) kyse, ei rotuyhdistyksen vaatimasta polveutumismäärityksestä ole haittaa, päinvastoin. Tiibetinmastiffeissa sekarotuisuus on nykyään aivan valtava ongelma, kun tavoitellaan yhä suurempia, raskaampia ja karvaisempia koiria. Siksi on oikein hyvä, että joissakin maissa polveutumismääritys on pakollinen. Suomen jalostustietokannassa esiintyvien tiibetinmastiffipentueiden polveutumismääritys ei siis yleensä johdu epäselvyyksistä, vaan rotuyhdistyksen hyvinkin perustellusta vaatimuksesta. 

Jokaisella koirarodulla on omat terveydelliset rasitteensa, ja kasvattajan tehtävä on pyrkiä minimoimaan nämä rasitteet jalostusvalinnoillaan. Yhtäkään täysin tervettä sukua ei ole olemassakaan missään rodussa, mutta joissakin linjoissa on todettavissa suurempi riski kuin toisissa. Koska suuri osa koirista jää edelleen tutkimatta, ei suvun terveydestä voi välttämättä tehdä kovinkaan päteviä päätelmiä. Suvun aukoton terveysmääritys vaatisi jokaisen sukulaisen tutkimista, ja niin suosiollista tilannetta ei taida esiintyä missään rodussa tai suvussa. Eri sairaudet periytyvät eri tavoin, ja tämä on huomioitava jalostuksessa. Jotkut sairaudet ovat sen verran vakavia, että jokainen kantaja tulisi poissulkea jalostuskäytöstä, kun taas toiset vaativat vain harkittua yhdistelemistä.

Luuston kehityshäiriöt ovat etenkin isojen rotujen ikuinen riesa. Ne eivät kuitenkaan periydy ihan niin yksioikoisesti, että jalostusvalinnoilla voisi taata luustoltaan terveen jälkikasvun. Terveluustoisista vanhemmista voi syntyä sairaita jälkeläisiä ja päinvastoin. Luuston kehityshäiriöstä kärsiviä koiria tulisi kuitenkin käyttää harkiten jalostukseen, etenkin jos suvussa on havaittavissa enemmänkin samantyyppistä vikaa. Isoilla roduilla kyynärnivelten terveys on mielestäni lonkkaniveliä tärkeämpi, sillä etupää altistuu suuremmalle rasitukselle kuin takapää. Myös pikkukoirat tulee mielestäni kuvata, sillä tieto on oleellista etenkin harrastusvalinnoissa. Vaikka pienet ja kevyet koirat yleisesti ottaen pärjäävät löysillä nivelillä isoja ja raskaita paremmin, voi niilläkin olla nivelrikkoa. Sen näkee vain röntgenkuvista. On sanomattakin selvää, että oireileva koira ei jalostuskoira, oli virallinen lausunto mikä hyvänsä.

Luuston kehitykseen vaikuttavat jossain määrin myös ruokinta ja liikunta. Varsinkin koirien ruokinnasta on tehty melkoista ydinfysiikkaa, mutta maalaisjärjellä pärjää todellisuudessa hyvinkin pitkälle. Toki etenkin kasvavan koiran kanssa on syytä noudattaa kasvattajan tai muiden kokeneiden harrastajien ohjeita, mutta muutaman prosentin heitto ravintoarvoissa ei pilaa tervettä koiraa. Lähes kaikki eläinkaupan ruoat ovat kelvollisia, eikä hinta ei kerro koko totuutta. Esim. tietylle rodulle suunnattu ruoka ei välttämättä ole yhtään sen parempi kuin kaikille saman aktiivisuustason koirille tarkoitettu muona. Pääsääntöisesti kannattaa kuitenkin välttää markettiruokia mahtipontisista mainospuheista huolimatta. Niissä lihaprosentti huitelee usein neljän paikkeilla, eikä koira hyödy makutyynyistä ja erivärisistä ja -muotoisista nappuloista yhtään mitään. Maistuvuus voi olla makuaineiden takia erinomainen, ja siksi niitä käytetäänkin meillä usein koulutuksessa. Pidemmässä käytössä niistä saa kuitenkin pahimmassa tapauksessa suolistotulehduksen tai vakavan puutostilan. Toiset sietävät huonompaakin ravintoa, mutta ongelmat voivat olla edessä vasta vanhuusiässä. Koira on joka tapauksessa lihansyöjä, eikä ruoan laadusta tulisi tinkiä. Hinnasta voi kyllä tinkiä hyvillä mielin, sillä laadukasta kuivamuonaa saa halvallakin. Usein kuivamuonaa markkinoidaan mitä erikoisemmilla sisällöillä ja nivelapuaineilla, mutta on syytä ottaa huomioon mitä koira todella tarvitsee. Vaikkapa sikurijuuri ei ole oikotie onneen, eikä minimaalinen määrä glukosamiinia. Jos koira tarvitsee nivelapuaineita, se kannattaa antaa kuivamuonan lisänä, jolloin koira saa oikeasti tarvitsemansa määrän. Meillä käytetään aikuisten ruokintaan pääosin ylläpitomuonaa, johon lisätään lihoja ja tarvittavia ravintolisiä kunkin koiran kulutuksen mukaan.              

Raakaruokinta on erinomainen vaihtoehto, mutta se vaatii toki hivenen viitseliäisyyttä ja panostamista. Pelkkä liha ei riitä, vaan osa ravintoaineista on lisättävä erikseen. Luita ja kasviksia ei ole tarpeen syöttää ylenpalttisesti. Kasviksia koira hyödyntää todella huonosti, ja sillä täytetään lähinnä kuidun tarve. Luista saa kalsiumia, mutta ravintoa ne eivät ole. Liika syöttäminen voi tukkia suoliston, kun sulamaton massa pääsee pakkautumaan. 

Koirilla esiintyy usein raajojen virheasentoja (ulkokierteiset etujalat, länkisääret ja pihtikintut). Hyvin usein kuulee puhuttavan ruokinnalla pilatuista raajoista. Tosiasiassa raajojen asentoon voi vaikuttaa ainoastaan ylipainolla, vakavalla ravintoainepuutoksella tai täysin puutteellisella liikunnalla. Ylipaino on aina rasite nivelille, ja etenkin kasvavalla koiralla ylipaino rasittaa niveliä kohtuuttoman paljon. Siksi ylipainoisena kasvaneella koiralla luustokuvaustulokset voivat olla huonommat kuin voisi olettaa. Raajojen virheasento on yleensä perinnöllinen (jopa usean sukupolven takaa), eikä siihen pysty juuri vaikuttamaan. Raajojen lievä virheasento on yleensä pelkästään kosmeettinen virhe, eikä vaikuta koiran elämään millään tavalla. Sen sijaan vaikea virheasento voi kuluttaa niveliä kohtuuttoman paljon, mikä on syytä huomioida koiran rasituksessa ja ravitsemuksessa. Hoikassa kunnossa koiran nivelet voivat paremmin.  Etenkään pienilukuisissa roduissa raajojen lievä virheasento ei ole syy sulkea muuten potentiaalisia koiria pois jalostuksesta, mutta se tulee huomioida yhdistelmien suunnittelussa.

Koirilla esiintyy allergioita ja yliherkkyyksiä siinä missä ihmisilläkin. Toisilla roduilla allergiat ovat valitettavasti arkipäivää, kun taas jotkut ovat toistaiseksi siltä vitsaukselta säästyneet. Vilja on yleisin oireita aiheuttava ruoka-aine, mikä ei sinänsä ole ihme, koska vilja ei kuulu koiraeläinten ruokavalioon lainkaan. Valitettavasti monet kuivamuonat sisältävät viljaa jossakin muodossa. Koirat voivat allergisia myös erilaisille eläinproteiineille, jolloin ruokinta voi käydä hankalaksi. Usein on siirryttävä raakaruokintaan, jotta omistaja voi varmistaa tietyn eläinproteiinin välttämisen.                                                                                                   

Allergiat ovat mitä ilmeisimmin periytyviä, joten mielestäni allergiset koirat tulisi jättää pois jalostuskäytöstä. Allergisen koiran kanssa eläminen voi olla hyvinkin raskasta, joten sitä ongelmaa en soisi periytettävän tahallisesti.

Perinnöllistä epilepsiaa esiintyy sekä schipperkeillä että tiibetinmastiffeilla. Schipperkeillä epilepsia on kuitenkin tavallisempi rasite. Epileptistä koiraa ei tule käyttää jalostukseen, mutta valitettavan usein tauti puhkeaa vasta myöhemin aikuisiällä, kun koira on ehtinyt jo saada jälkeläisiä. Parhaimmassa tapauksessa koira voi lääkityksen avulla elää normaalin elämän, mutta aina lääkitys ei auta. Pienikokoinen epileptinen koira ei ole kummoinenkaan riski ympäristölleen, mutta iso koira sen sijaan on. Koira ei voi kohtauksen aikana kontrolloida käytöstään, ja aggressio on hyvin tavallista kohtauksen aikana.

Tiibetinmastiffeilla esiintyy perinnöllisen epilepsian lisäksi myös selittämätöntä kouristelua, joka ei johdu aivojen sähköisen toiminnan häiriöstä. Tämä kouristelu sekoitetaan usein virheellisesti epilepsiaan, sillä oireet ovat hyvin samankaltaiset. Tiibetinmastiffien "kouristelutautia" ei kuitenkaan voi hoitaa epilepsialääkkeillä, koska kouristelu ei johdu samasta syystä. Kouristeluun ei ole parannuskeinoa, eikä periytymismekanismi ole täysin selvillä. Hyvässä tapauksessa koira selviää yhdellä kohtauksella, pahassa koira menehtyy kohtauksiin, kun elimistö ei enää kestä. Koska koira ei hallitse kehoaan ja käytöstään kohtausten aikana, on ilmeistä että iso kouristeleva koira on huomattava vaaratekijä sekä itselleen että ympäristölleen. Kouristeleva koira tai kouristelua periyttävä koira ei missään nimessä ole jalostuskelpoinen.

Silmäsairaudet ovat yhä useamman rodun vitsaus. Toiset sairaudet vaikuttavat ratkaisevasti elämänlaatuun, kun taas toiset ovat marginaalisia merkintöjä tietokannassa. Siltä väliltäkin löytyy vaikka minkälaista sairautta. 

PRA, eli etenävä verkkokalvon surkastuminen on sokeuteen johtava sairaus, joka valitettavasti todetaan yleensä vasta 4-5 vuoden iässä. Siinä vaiheessa monilla koirilla on jo jälkeläisiä, joista osa sairastuu, osa on kantajia ja loput terveitä. On erittäin tärkeää, että jokainen PRA-tapaus rekisteröidään jalostustietokantaan, jotta sairaus osataan huomioida jalostuksessa. Tiibetinmastiffeilla on virallisesti todettu kaksi PRA-tapausta, schipperkeillä muutama.

Tiibetinmastiffeilla entropium (silmäluomen sisäänpäinkiertyminen) on valitettavan tavanomainen vaiva. Vaiva on onneksi hoidettavissa yksinkertaisella leikkauksella, jonka jälkeen koira voi elää täysin normaalia elämää. Aikaisemmin entropium ei ole ollut este jalostuskäytölle, mutta Kennelliiton uuden jalostusstrategian mukaan entropiumia sairastavat koirat tulee siirtää Ei Jalostukseen -rekisteriin. Tällä luonnollisesti minimoidaan sairauden periytyminen, mutta valitettavasti tehollinen populaatio tulee pienenemään entisestään.    

Distichiasis tarkoitti aiemmin ylimääräistä rispiriviä, joka ärsyttää silmää. Distichiasis varsinaisessa merkityksessään saattaa vaatia esim. jäädyttämishoidon, jolla ylimääräiset ripset juurineen tuhotaan. Nykyisen ohjeistuksen mukaan merkinnän lievästä distichiasiksesta saa kuitenkin jopa yksittäisestä vääräasentoisesta ripsikarvasta, riippumatta siitä onko siitä haittaa vai ei. Kuten ihmisillä, myös koirilla ripset elävät, kasvavat ja tippuvat eivätkä välttämättä kasva samaan paikkaan uudestaan. Lievän distichiasiksen merkintä on siis hyvin sattumanvarainen, ja siihen voi jopa vaikuttaa nyppimällä ylimääräiset ripset ennen peilausta. Distichiasiksen periytymismekanismia ei tunneta.

Luonne on mielestäni terveyden rinnalla tärkein jalostuskriteeri. Ruman koiran kanssa pystyy elämään, mutta sairas tai huonoluonteinen koira asettaa omat vaatimuksensa. Luonnetta arvioidessa on ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon rodunomaiset piirteet, ja siksi esim. luonnetesti ei ole aina täysin luotettava mittausväline. Tiibetinmastiffi on luonteeltaan melko pehmeä ja pidättyväinen, mikä saattaa rokottaa lopullista pistesaldoa tuntuvasti. Schipperke on astetta kovempi ja toimintakykyisempi, mutta varautuneisuus vaatii veronsa pisteistä.

Tiibetinmastiffi on tyypillisesti vieraita kohtaan pidättyväinen, ja omalla reviirillä usein varautunut. Oman reviirin ulkopuolella tiibetinmastiffinkin tulee hyväksyä vieraiden ihmisten olemassaolo. Kenenkään kaveri ei tarvitse olla, mutta turha aggressiivisuus tai arkuus ovat aina huonoja ominaisuuksia. Nyky-yhteiskunnassa aggressiiviselle koiralle ei kerta kaikkiaan ole käyttöä, sillä koiran tulee aina olla omistajansa hallinnassa eikä pureminen ole koskaan suotavaa. Konfliktitilanteet ovat asia erikseen, sillä on täysin luonnollista että tiibetinmastiffi puolustaa omistajaansa vaaran uhatessa. Vaaratekijä ei kuitenkaan saa olla mikä tahansa vastaantulija, joka ei uhkaa omistajaa tai koiraa millään tavalla. Sellaisiin koiran kuin koiran on osattava suhtautua hillitysti. Omalla reviirillään koira toimii tietysti eri tavalla, ja niin sen kuuluukin. Tunkeilijoita ei kuulukaan päästää noin vain peremmälle, ellei omistaja ole paikassa hyväksymässä vierailijoita. 

Tiibetinmastiffin ei koskaan tulisi olla arka. Varautunut suhtautuminen uusiin asioihin on täysin tervettä, mutta arkisten asioiden aikaansaama pelokkuus ei. Hetkellinen säikähtäminenkin on terve piirre koirassa kuin koirassa, mutta koiran on palauduttava tilanteesta kohtuullisessa ajassa, eli yllättävä pelkotila ei saa jäädä päälle, kun uhka poistuu.

Schipperke on niin kooltaan kuin käyttötarkoitukseltaan erilainen kuin tiibetinmastiffi, mutta joitain yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy. Schipperkekin on usein pidättyväinen, mutta yleensä se suhtautuu vieraisiin pikemminkin ylimielisen välinpitämättömästi kuin varautuneesti. Aggressiivuus ihmisiä kohtaan on ehdoton ei. Schipperkenkään ei kuulu olla arka, mutta kokonsa puolesta sen kuuluukin olla varovaisempi kuin monien isojen. Terve varovaisuus on kuitenkin kaukana arkuudesta. Toinen ääripää, eli tyhmänrohkeus on vähintään yhtä paha. Tyhmänrohkeudesta koira saattaa joutua maksamaan hengellään, kun taas arkuus tekee arkielämän todella vaikeaksi. Ihanteellisimmillaan schipperke suhtautuu pelottaviin asioihin ja tilanteisiin epäilevästi ja varautuneesti, mutta palautuu välittömästi kun uhka poistuu. 

                                                                                                 

Jatkuu...